
Perheessämme on ollut rankat ajat, ja ihanan mieheni hääpäivälahjaksi löytämä piilopaikka oli tähän hetkeen juuri oikea osoite lyhyelle piipahdukselle pois kotoa. Laukanharjun tilan Dome osoittautui sopivaksi pakopaikaksi kahdelle huolesta väsyneelle vanhemmalle, mahdollisuudeksi ottaa vähän omaa aikaa. Jos ei nimittäin pidä huolta itsestä ja parisuhteesta, ei jaksa kantaa läheisten tarpeita harteillaan.

GLAMPING
Glamour camping, eli luksustelttailu on uusimpia ja trendikkäimpiä matkailun muotoja. Tai hetkinen… vaiko sittenkin ikiaikainen tapa matkustaa? Trivago Magazine kirjoittaa näin: ”Joitakin satoja vuosia sitten kuninkaalliset matkustivat ylellisesti luksusteltoissa ja siirtomaa-aikojen safarimatkailu on luksustelttailun malliesimerkki. Glampingin perusarvoja on ympäristöystävällinen matkustaminen, jonka tarkoituksena on tuoda matkailijat lähelle paikallista luontoa mutta minimoida heidän vaikutuksensa ympäristölle. Glampingissä on tärkeää, että telttojen ja muiden rakenteiden pystyttäminen ei aiheuta haittoja ympäristölle. Luksustelttailu on nostanut päätään ympäri maailmaa ja resortteja löytyy jo mitä mielenkiintoisimmista kohteista.”

Hidden Island Laukanharju
Laukanharjun tilalta löytyy Tentsile-yöpymiseen erilaisia mahdollisuuksia, sekä yksi mäen harjalle rakennettu Dome, joka toimi kotinamme vuorokauden ajan.
Perille oli helppoa löytää. Ensin piipahdimme Laukanharjun tilalla kirjautumassa sisään, ja sitten ajoimme auton parkkipaikalle n.350m Domen alapuolelle. Kylmälaukussa herkkuineen oli vähän kantamista tiukkaan ylämäkeen, mutta onneksi tuon minun kavaljeerini askel oli kevyt meikäläisen puuskuttaessa perässä.


Seutu on kaunista, ja hetkittäin tuntui jäkäläisessä maisemassa kelottuneiden puunkarahkoiden keskellä siltä, että olisimme Sulkavan sijaan Lapissa.

Tämä oli kaikista kokemistamme minilomista ehdottomasti rentouttavin. Lähes täytenä nousevan kuun kulkua järven yllä jaksoi istua hiljaa tuijottamassa toista tuntia. Pelkkä katse vierustoveriin sai rauhoittumaan käsillä olevaan hetkeen, ei tarvitse aina edes puhua, sillä katse riittää luomaan luottamuksen, että kaikki kyllä järjestyy.

Päivällä kävelimme luontopolun ja kävimme ihailemassa maisemia. Varaukseemme olisi kuulunut myös välinevuokraus, mutta hurjana viuhuva tuuli pelasti minut, eikä houkuttanut edes urheiluhullua ukkokultaani pyörien päälle, ja järvelle olisikin ollut mahdotonta lähteä.


Rantasauna ja pulahdus syksyisen Saimaan aaltoihin
Illaksi olimme varanneet rantasaunan, ja kuun sekä otsalampun valaistessa reittiä lähdimme lämmittämään rannasta löytyvää puusaunaa.

Jääkaappiin oli toimitettu varaukseemme kuuluva saunakori, ja niinpä laitoimme tulet nuotiopaikalle makkaranpaistoa varten ja minä kietouduin vilttiin nauttimaan tulen räiskeestä Simon touhottaessa saunavesien ja halonhakkuun kanssa.

Saunakori oli pienoinen pettymys, vaikka se sisälsikin hedelmiä, 2 grillimakkaraa, vichyä ja suklaapatukat. Emme olleet tajunneet ottaa omaa sinappia ja ketsuppia, saati servettejä mukaan 400 metrin päässä mäen harjalle sijaitsevasta Domesta, eikä kumpaakaan huvittanut lähteä kiipeämään pilkkopimeään jyrkkää rinnettä takaisin ylös, joten söimme grillimakkarat ilman lisukkeita saunamökistä löytyneistä suodatinpusseista.
Saunakorissa oli kyllä hauska extra, nimittäin kertakäyttöiset kasvonaamiot molemmille, jotka me kyllä jätettiin käyttämättä, kun mukana oli omat saunaluksukset.
Ja mietinkin, että näin luksustason kokemukseen sopisi kyllä ihanat Naturally luonnonkosmetiikkatuotteet, ja mukana voisi olla ohjeet miten saunassa voi tehdä esimerkiksi tämän ihanan öljykasvohoidon:
https://www.instagram.com/reel/CPcqZuEDa_6/?utm_medium=copy_link
Luksusaamiainen ylitti odotukset.
Aamulla oven taa saapui puinen laatikko, ja koputus kertoi ”pöydän olevan katettu”. Nostimme laatikon kannen lämpimän peiton alla sängyssä köllötellen, ja sisältä löytyi aivan täydellinen aamiainen niin syötävän suloisesti paketoituna, että se meni kaikkien aikojen aamiaiskokemuksista top viitoseen heittämällä. Ja meillä niitä aamiaiskokemuksia on mitä ihmeellisemmistä paikoista.

Käsin kirjoitettu kirje kruunaa aina asiakaskokemuksen, ja sen voimaa kannattaisi monissa muissakin paikoissa hyödyntää.
YÖN YLI HAUDUTETTU UUNIOHRAPUURO ja sinne nokare voita -siis niin hyvää, ettei mitään järkeä!
Tuoreet, vielä lämpimät sämpylät, jogurttia, kotitekoista granolaa, pensasmustikoita, karviaismarjahilloa, hedelmiä, keitettyjä kananmunia, leikkeleet, juustot ja kurkut suloisissa voipaperikääreissä, marjamehut ja maidot lasipulloissa… niin ihanan ylellinen kokemus, että lyö taatusti ällikällä ulkomaalaiset turistit, joille tällainen aamiaishetki olisi taatusti ikimuistoinen. (Jos se oli sitä tällaiselle suomalaiselle mökkeilyä harrastavalle pariskunnallekin)

Montaa miinusta ei kyllä kokemuksesta jäänyt mainittavaksi. Jos saunakorissa olisi aamiaskorin tyyliin pienissä purnukoissa sinapit sekä ketsupit ja jotkut kauniit servetit, rantasaunalla kynttilöitä kattovalon sijaan, ja majapaikan keittiössä kertakäyttöastioissa vähän isompaakin lautaskokoa ruokailua varten, niin tämä hipoisi täydellisyyttä. Tai kyllä se kymppi plus -levelille pääsi nytkin.

Missä muualla eteläisemmässä Suomessa on tällaisia paikkoja? Innostuin nimittäin sen verran, että mieluusti tutustuisin muihinkin erityisiin lomakohteisiin.
KIITOS rakkaalleni tästä pakohetkestä. Tähtiä katsellessa tuli tunne, että kyllä meitä suojellaan, ja kaikki muuttuu vielä hyväksi.
Anni