Taustalla Sierra Nevadan lumihuiput.
Anni’s SuckVentures.
Niin perheeni nimesi minun käsissäni olevat perheen lomamatkat. (Nythän he voivat huokaista helpotuksesta, kun koronapandemia peruutti kaikki tulevat reissut, kuten kuopuksen 12-vuotis syntymäpäivälahjareissun Lontooseen ja Pariisin.)
Okei, pakko tunnustaa, että tämä minun omalle perheelle ja muutamille onnettomille ystäväperheille seikkailupitoisia lomareissuja järjestävä Lapatto Tours, myös Anni Adventuresina tunnettu ”matkatoimistoni”, ei ehkä ihan aina onnistu täydellisesti toimittamaan toivottua lopputulosta. Mutta näiltä reissuilta jää kyllä enemmän muistoja, kuin Aurinkomatkojen pakettilomilta.
Rakas tyttäreni päätti jopa ilahduttaa äitiään suunnittelemalla matkatoimistolleni tällaisen myyvän logon:
Miten edes on mahdollista joutua johonkin epämääräisiin seikkailuihin niinkin suloisessa paikassa, kuin Espanjan tapaspääkaupunki Granadassa? Tämä Sierra Nevadan juurella sijaitseva idyllinen ja historiaa henkivä kaupunkihan on täydellinen kokemus kenelle tahansa. Right!?
Ensimmäiseen koettelemukseen jouduimme heti saapuessamme kauniiseen Granadaan, jonka idylliset pikkukujat tekivät meille tepposet saman tien. Pahaa aavistamatta kurvailimme kohti historiallisessa Arabikorttelissa sijaitsevaa hotelliamme vuokra-autolla, tarkasti Google mapsia seuraten. Pyörittyämme tunnin verran juuri ja juuri auton levyisiä pikkukujia edestakaisin navigaattorin näyttäessä, että hotellille on matkaa 300 metriä, mutta ajomatkaa 13,8 km, alkoi tunnelma hieman kiristyä. Mistä sä olet meille sen hotellin varannut?
Lopulta hyppäsin ulos autosta joka oli ajettu jalkakäytävää muistuttavalle pikkukujalle täysin kaikkien liikennesääntöjen vastaisesti, ja lähdin jalan etsimään hotellia. Sillä aikaa muu perhe joutui ajamaan kapeaa kujaa yhä kauemmas, joutuen lopulta alueelle, jossa puhelimessa ei ollut sen enempää internetyhteyttä, tahi yhteyttä puhelinverkkoon. Soita siinä sitten ajo-ohjeita…
Löysin suloisen hotellimme nopeasti, ja aloin samalla ymmärtää miksi emme olleet löytäneet perille. Granadan keskustan tiet, varsinkaan Arabikorttelissa, eivät TODELLAKAAN sovellu autoille.
Hotellista kerrottiin, ettei autoa saa koko Granadan keskustan alueelle, vaan se on parkkeerattava 1,2km päähän parkkihalliin. Kun sitten vihdoin sain langanpäähän auton ratissa tuskailevan mieheni, sovimme Simon tuovan tytöt ja matkatavarat mahdollisimman lähelle hotellia, josta me naisvoimin veisimme laukut hotelliin isin hoidellessa parkkeeraushommat (ja sieltä pois kävelyn).
Alun turailu päättyi siis lopulta hyvin, ja hotelli osoittautui aivan upeaksi, historiaa huokuvaksi majapaikaksi, josta tykkäsimme kovasti.
Mutta voi kunpa se tolloilu olisi jäänyt tähän…
Seuraavana aamuna suuntasimme kohti 30km päässä odottavaa Sierra Nevadan laskettelukeskusta. Sierra Nevada vei kyllä sydämen uskomattomine maisemineen, ja wau sitä vapauden tunnetta rinteissä, kun pitkästä aikaa pääsi laskettelemaan.
Jotain muutakin sinne Sierra Nevadaan ikävä kyllä jäi sydämen lisäksi, kuten vuokra-auton kuljettajan puoleinen peili, sekä meikäläisen kaunis iho. En tiedä kummasta kuului pahempi ääni, Sierra Nevadan parkkihallin kivitolppaa raapivasta, irti lentävästä sivupeilistä, vai meikäläisestä huomattuani palaneeni totaalisesti pilvettömältä taivaalta paistaneessa auringossa.
Siis miten amatöörimäinen ihonhoitomoka!
Meillä oli totta kai mukana Spf50 aurinkovoidetta, mutta jotenkin siinä aamuvarhaisella vuorellelähtövimmmoissani turautin ihooni sitä tavallista spf30 aurinkosuojaa. Vasta kun huomasin iltapäivällä huulteni olevan tunnottomat ja totaalisen kärventyneet, ymmärsin poskien kuumottava tunteen johtuvan auringosta, eikä innostuksesta.
Mukana ei tietenkään ollut mitään huulivoidetta, ja turvonnut ylähuuleni saikin hoidokseen geelipohjaista huulipunaa (pelastus!) vuoronperään silmänympärysvoiteen kanssa. Kasvoja odotti kotiin palattuamme vuosisadan hoito-operaatio, jossa ei Bio-Celluloosanaamioita säästelty.
No mutta hei, hyvä ruoka, parempi mieli!
Granadaa ei turhaan kutsuta Espanjan tapaspääkaupungiksi. Toki kielitaito voisi toisinaan auttaa, sillä mustekakarenkaita vesi kielellä odottavat tyttäret eivät ihan arvostaneet epämääräisiä mustekalan musteella värjättyjä frittipalleroita, joita eteen saapui. Mustanharmaa kuoha, jota friteerattujen golfpallon kokoisten pylpyröiden sisältä ilmestyi, ei varsinaisesti kutkuttanut minunkaan makuhermojani.
Mahtavaa Granadassa on se, että tilatessasi käytännössä minkä tahansa juoman, eteesi tuodaan aina tapas. Päiväkahvilla tapaksia, iltapäiväteellä tapaksia, viinilasillisen kanssa tapaksia… Päivän selviää ruuasta maksamatta, kun vaan tilaa aina lisää juomaa.
Granadan auringonlaskut!
Ehdoton turistinähtävyys, joten sinne täytyy Anni Adventuresin matkailijoiden totta kai päästä. Ja kyllä, samalla haluamme kokea Flamencon tuliset rytmit ja mahdollisimman autenttisessa ympäristössään, Camino de Sacromonte ‑tien varrella.
Olin kuullut, että Sacromontessa, Granadan keskustan vieressä kohoavalla kukkulalla, romanien asuttamien luolien lähellä löytyy upeat paikat katsella kauneudestaan kuuluisaa auringonlaskua. Alue on myös tunnettu flamencotanssijoistaan. Taksia harkittiin, mutta urheilullinen isukki suhtautui hieman kummaksuen taksilla ajamiseen, kun matkaa oli vain puolentoista kilometrin verran. Niinpä me tytötkin päätettiin olla reippaita, ja kiivetä kohti Sacromontea.
Kiipesimme, kiipesimme ja kiipesimme.
Tiet muuttuivat yhä epämääräisemmiksi, polut vaikeakulkuisemmiksi ja kasvusto ympärillä yhä korkeammaksi. Aurinko alkoi jo painua mailleen eksyttyämme jo yhden kymmenen kertaa epämääräisten peltihökkeleiden keskelle. Kun jokainen eksyminen tarkoitti uutta kiipeämisurakkaa, sai puolentoista kilometrin matka aivan uudet mittasuhteet.
Kun vihdoin pääsimme kukkulan laelle meditoivan rastahemmon ja epävireisesti pienessä sievässä jotakin espanjalaista hittibiisiä laulavan teinipoikaporukan keskelle, oli kuumin romantiikka hieman väljähtänyt minun ja mieheni auringonlaskuhetkestä, puhumattakaan hiki pinnassa vuorelle kiivenneiden tyttäriemme tunnelmasta. ”Se aurinko laskee tonne toiselle puolelle, eihän sitä edes näe täältä”, joku murahti.
No tavallaan…
Siinä sitä sitten katseltiin auringonlaskua ja illan hämärtymistä seisoskellen kukkulan laella, nähtävästi yhden luolakodin katolla, sillä maasta törrötti savupiippu.
Illan hämärtyessä alue alkoi näyttää hieman turvattomalta. Niin, ja tosiaan, miten täältä pimeässä löytää pois ja sinne Flamencoluolille?
Rohkeasti sitten vaan mäkeä alas, maaston ollessa hetkittäin todella vaikeakulkuista. Luolakotien pihaan päättyviä polkuja, kaikkialla kotien pihoissa vieraita liikkujia haukkuvia koiria, joistain peltihökkeleiden pihoista IRTI pääseviä koiria (pelkäsin kuollakseni! ), ja yhä sakeampaa kasvustoa (onkohan täällä käärmeitä?). Pimenevä ilta, jossa kännykän taskulamppu oli ainut valonlähde lähes näkymättömissä olevia polkuja kulkiessa. Ei ihme, että tämä turistiseikkailu ei saanut perheeltäni täyttä kymppiä!
Päästyämme alas asfaltoidulle Camino de Sacromontelle, aloimme etsiä ruokapaikkaa, ja päädyimme yhteen Flamenco -luolista.
Vatsat täynnä siirryimme lähistölle kuuluisaan Zambra Maria la Canasteraan seuraamaan illan upeaa ja kuumaa flamenco-showta, kuten monet julkisuuden henkilötkin ovat tehneet vuosikymmenten saatossa. Seinät olivat täynnä kuvia ympäri maailmaa saapuneista näyttelijöistä, poliitikoista ja presidenteistä, jotka olivat nauttineet musiikin sykkeestä samaisessa luolassa Sacromonten yössä.
Lasten flamenconautintoa hieman haittasi kiinni painuvat silmäluomet, sillä kävelymatka jännitysmomentteineen sekä täyteen syöty vatsa saivat aikaan totaalisen simahtamisen. ”Äiti, tää on kyllä hienon näköistä, mutta mun silmät ei pysy kohta auki”. Well done meikämutsi, hienosti järkätty!
No mutta, shoppailu Nevada -ostoskeskuksessa pelastaa kyllä pienten vastoinkäymisten jälkeen. Toki asiaa auttaisi, jos ei sattuisi juuri loman viimeiselle päivälle Andalusian päivä, joka on yleinen vapaapäivä tarkoittaen siis sitä, että kaupat, ja myös koko ostoskeskus, ovat KIINNI!
Eipä siinä sitten, vähän lisää Coca colaa ja tapaksia, mehua ja tapaksia, vanhemmille viiniä ja tapaksia, teetä ja tapaksia, ja vielä vähän tapaksia ja tapaksia. Maailmanpyörässäkin pyörittiin siinä tapasten välissä.
Siinähän se meni viimeinen lomapäivä oikein kunnolla lorviessa. Onneksi Granada tarjoaa valtavasti nähtävyyksiä, joista tässä se kaikkein paras:
Alhambra – Unescon maailmanperintökohde (taas järkyttävä mäki kiivettävänä ylös, perillä sitten huomattiin, että taksillakin pääsisi ihan oven eteen)
Granadan tunnelman voi aistia parhaiten pienillä kaduilla ja kauniilla aukioilla, katusoittajien ja flamencotanssijoiden esiintyessä ympärille kerääntyville ihmisille. Taisi tämä sittenkin olla ihan OK järjestetty reissu!
Kunhan maailma jälleen tasoittuu ja toivottavasti päästään elämään normaalia elämää jotakin tästä koronasta oppineena, suosittelen lämpimästi Andalusian alueen autoilulomaa. Lisää seikkailustamme Costa del Solilla ja Sierra Nevadassa täällä:
Pysykää terveinä! Anni