HYIIII V***** S******* P******* TÄÄLLÄ ON KÄÄRME!!!
Tämä viikonloppu alkoi meikäläisen osalta niin eläimellisellä paniikkihuudolla, että siitä olisi saanut todella selkäpiitäkarmivan ääniraidan mihin tahansa Hollywoodin kauhuleffaan.
Pahaa aavistamatta, tai ei oikeastaan edes ihan niinkään, sillä jokin ääni takaraivossani oli varoittanut, että mökkireissu ei ala hyvin, saavuimme perjantaina iltapäivästä mökkipihaan.
MITÄ OIKEIN TAPAHTUI?
Tyttäreni lähti kantamaan omia tavaroitaan edellä kuistille, ja minä lampsin perässä avainten ja oman kassini kanssa. Edeltäni ehti kuulua toteamus, että onpa ihanan paljon heinäsirkkojen siritystä, ja ehdin sekunnin sadasosan verran jo kaiholla muistella muutaman viikon takaista Kreikan reissua ja suloista kaskaiden tuttua ääntä, kun erotin heinäsirkkojen sirityksen seasta voimakasta sihinää.
Samassa näin valtavan mustan kyykäärmeen (ja ihan niinkuin kalajutuissakin, se oli ainakin metrin pituinen!) aivan lapseni vieressä sähisemässä ja hyökkäilemässä sinne tänne. Käärme oli aivan mökin etuoven vieressä lämmityslaitteen metallisen ritilän ympärillä, ja luultavasti siinä vähän jumissa. Se sätki siis käytännössä parinkymmenen sentin korkeudessa seinällä, ja vaikka pelkään käärmeitä kuollakseni, syöksyin kuin karhuemo pentuni suojaksi. Ja huusin. Siinä tuli kirosana poikineen ja useampi huutomerkki käytettyä kertalaakista.
Koirat olivat jo vapaina innoissaan juoksentelemassa ajomatkan jäljiltä pitkin pihamaata, ja meidän huutojen saattelemana kovaa vauhtia tulossa katsomaan härdellin aiheuttajaa. Tuollaiset 3,5kg ja 5,5kg koiranrääpäleet ovat totaalisen mennyttä, jos kyy puree, eikä siinä ole mitään tehtävissä, joten Frodo ja Mocca oli saatava kiireesti takaisin autoon.
Käärme piti hirveää sihinää ja hyökkäili ilmassa edelleen kai ritilään jumittuneena. Sydämeni hakkasi aivan hirveästi, ja minusta ei olisi ollut kyllä tekemään tilanteessa yhtään mitään järkevää.
Onneksi oma ritarini ja bodyguardini oli mukana, ja hoiti tilanteen sotilaallisella päättäväisyydellä. Ja tajusin toisen syyn (joka torstaisen hernekeiton syömisen lisäksi) miksi minusta ei ikinä olisi voinut tulla sotilasta; olisin nimittäin keskeyttänyt ja juossut kiljuen kotiin ensimmäisen käärmeen metsäreissulla tavattuani!
Kun kyy oli saatu pois, päästiin sisälle mökkiin, mutta tuskahan ei loppunut vielä siihen. Metallihäkkyrästä, jonka läpi kyy oli itsensä ujuttanut, menee PUTKI SISÄLLE lämmityslaitteeseen, ja minähän olin aivan vuoren varma, että sen ihmisiä vaaniva perhe on sisällä mökissä. Mieheni konttasi taskulampun kanssa koko kämpän, nosteli sohvat ja tutki joka nurkan. Lopulta bodyguardini FBI-tasoisten rikospaikkatutkimusten mukaan sisälle ei oltu tultu, koska lämmityslaitteen suuaukolla oli pölyä ja hämähäkin seittiä, jotka olisivat käärmeen luikerrellessa sisään ainakin osittain pyyhkiytyneet pois. Selitys meni läpi, mutta ennen nukkumaan käymistä tutkin sängyn vielä kertaalleen.
Illalla saunaan päästyäni ja yhden hermoja rauhoittavan viinilasillisen jälkeenkin olin edelleen aivan paniikissa. Pelkään käärmeitä kuollakseni, enkä uskaltanut mennä edes uimaan. Pelko on käsittämätöntä, sillä kyllähän minä järjellä ymmärrän, ettei sieltä pohjasta nyt mitään kyykäärmettä hyökkää, mutta se tunne on niin voimakas, ettei siinä paljon järkipuheet auta.
Niinpä lauantaina otimme suppilaudan ja soutuveneen alle, ja lähdimme noin 500 metrin päähän saareen toiselle mökillemme saunomaan ja uimaan. Siellä koirat saivat olla turvallisesti vapaina ja minäkin uskalsin hengittää. Ja kiitos, ei tarvitse kertoa että kyyt osaavat uida. Tiedän sen, mutta luotan, että ne keksivät järkevämpääkin tekemistä!
Varmasti, jos käärmeiden läsnäoloon olisi lapsesta asti tottunut, noihin tilanteisiin suhtautuisi toisin. Mutta meille tilanne on näillä mailla vietettyjen vuosikymmenten aikana aivan uusi, sillä kummallakaan mökillämme ei ole koskaan ennen nähty käärmeitä, kunnes noin 5 vuotta sitten ensimmäisen kerran. Lähistöltä on kaadettu metsää, ja kaksi isoa myrskyä on ripotellut aluetta viimeisten 10 vuoden aikana joten luultavasti alueen muuttuneet elinolot ovat ajaneet ensin myyrät kaivelemaan tunneleitaan pihamaallemme, ja houkutelleet perässään herkkupaistia ja myyrämuhennosta havittelevat kyyt.
PELASTUSTA ETSIMÄSSÄ. Toimivista vinkeistä palkinto!
Olen ajatellut käydä hankkimassa liudan myyrän- ja käärmeenkarkottimia pihamaalle. Onko kellään kokemusta toimivatko nämä oikeasti, tai mikä laite olisi fiksuin?
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/silvalure-power-molerepeller-myyrankarkotin
Nyt, jos joku firma haluaa tehdä blogiyhteistyötä taatulla somenäkyvyydellä, ja lupaan kirjoittaa suosituskirjeen vaikka itse presidentillekin toimivista käärmeenkarkottimista, niin kiireen vilkkaan puhelua tännepäin! Sellaista näkyvyyttä ette saa edes televisiosta, kuin mitä meikäläinen lupaa, jos pystytte karkottamaan nuo vatsani ympäri kääntävät kammotukset mun rakkaan mökkini pihapiiristä. Ja kaikista ratkaisevista vihjeistä luvassa palkinto!
PELKO JÄTTI MARJATKIN PUSKIIN
Meillä on mökin pihamaalla punaisia mustia sekä valkoisia viinimarjoja, joista mustat saavat minun puolestani pysyä puskassa linnunruokana mutta valkoisia ja punaisia RAKASTAN! Kun nyt sitten en uskaltanut mennä edes marjapuskien läheisyyteen, ajoin sunnuntaina pinkin Volvon punaherukkapuskan viereen niin, että sain kuljettajan ikkunasta kerättyä rasiaan herkkujani. Sitten otin suppilaudan alleni ja meloin kauas pois vaarasta järven turvaan, ja popsin marjoja auringosta nauttien kaukana käärmemailta.
Joo, tunnustettakoon, että pelkoni nousi ehkä aavistuksen maanisiin mittasuhteisiin, mutta ehkä se kertoo kuinka pohjaton kauhu käärmeistä minulle aiheutuu. Hirvittävintähän tässä on se, että toinen tyttäristäni rakastaa käärmeitä, ja aikoo hankkia niitä lemmikeiksi. Epäilen, että varmistaakseen, ettei äiti käy liian usein kylässä (tuskin ollenkaan). Toisaalta sellaiset terraarion turvissa olevat lemmikkikäärmeet ovat kyllä aivan eri asia, kuin luonnossa luikertelevat kyyt. Mutta kotona asuessa sellaisista lemmikeistä on turha haaveilla, sillä meidän katon alle käärme saapuu vain kuolleen ruumiini yli! Toki, siinä saattaa riittää se, että tuo käärmeen ja näyttää sen minulle, niin sydämeni pysähtyy… Asiahan on sillä sipuli.
Jalat ovat tömistelystä kipeänä ja sydän hakkaa pelkästään aiheesta kirjoittaessani, mutta jotain iloistakin viikonloppuun mahtui: saatiin vanhoista ikkunoista ja epämääräisistä, mökiltä löytyneistä laudanpätkistä nikkaroitua aamiaishuonettani rakennettua eteenpäin sen verran, että nautittiin koko perheen voimin ensimmäiset letut uudessa piharakennuksessa.
Miksi mulle aina sattuu ja tapahtuu? Kyllähän nyt ihminen käärmeeseen voi vaikka metsälenkillä törmätä, mutta miksi ihmeessä minun kohdalla siihenkin pitää liittyä jotain erityisdraamaa?!
Kyselee Anni