
Ihanaa joulunaikaa Villa Polinista.
Marraskuun lopulla pidin jälleen perinteisen avoimien ovien tapahtuman asiakkailleni. Samana viikonloppuna kokoonnuimme yhteen koulutuksen ja kvartaalin palkintojen jaon merkeissä myös ihanien jälleenmyyjiemme kanssa, ja heitä saapuikin ympäri Suomen.

Rakastan sitä, että kotini toimii myös työpaikkana, vaikka liikaa en töitä kotiin haluakaan tuoda. Mutta silloin tällöin on ihan mahtavaa voida järjestää isojakin tapahtumia kotikartanon idyllisessä tunnelmassa, ja jakaa nurkissa rapisevaa historian havinaa myös muille.
Avoimien ovien päivänä saatoi ensilumi -täydellistä!
Kurkista sisään
Facebook livevideota juuri ennen ovien avautumista, kun ensimmäiset hiutaleet jo laskeutuivat maahan: KATSO LIVEVIDEON TALLENNE


Unelmista totta
Ilman Mary Kay työtä tämä kartanounelma ei taatusti olisi neljä vuotta sitten toteutunut. Olimme haaveilleet vanhasta koulurakennuksesta, rautatieasemasta tai kartanosta, mutta emme halunneet kauas Kouvolasta. Ja monet myynnissä olleista talovanhuksista oli niin suuren remontin tarpeessa, että urakkaan ryhtyminen olisi ollut täysin mahdottomuus.
Kun Villa Polin sitten tuli myyntiin, se oli menoa kertaheitolla. Vain 39 päivää sen jälkeen, kun olimme ensimmäisen kerran käyneet katsomassa taloa, nukuimme jo ensimmäistä yötämme uudessa kodissa.
”Where there is a will, there is a way.”

Koen, että täällä asuminen myös osittain velvoittaa. Näistä taloista on pidettävä huolta, jotta pala paikallishistoriaa säilyy vielä seuraavatkin 100 vuotta. Ja tavallaan talot kuuluvat kaikille, ei vain meille asukkaille.
Lukukokemuksia ja historiaa
KIRJALLISUUTTA sinulle, joka haluat tietää lisää alueen värikkäästä (ja erittäin verisestä) historiasta, jossa talomme alkuperäisellä asukkaalla Julius Polinilla on oma osansa:
RYSSÄT TULEVAT kirjan on kirjoittanut Brita Von Troil. He muuttivat Villa Poliniin lähikadulta sotien jälkeen. Brita kertoo päiväkirjapohjaisessa teoksessaan elävästi alueen herrasväen koettelemuksista sota-aikana. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004844338.html
KAPINA TEHTAALLA kertoo sisällissodan verisestä historiasta Kuusankoskella, ja mainitaanpa tässä tietokirjallisuuden Finlandia-voittajassa nimeltä myös itse Julius Polinkin. Hiuksia nostattavaa kerrontaa Seppo Aallolta, ja erittäin mielenkiintoista kaikille minun kaltaisilleni historiasta kiinnostuneille. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005914482.html

Villa Polin, vuonna 1915 Kymi-yhtiön konttoripäällikkö Julius Polinille rakennettu Selim A.Lindqvistin suunnittelema huvila historiallisella ja suojellulla Koskenrannan alueella. Kirjassa Koskenrannan kuohuva historia, jonka saimme joululahjaksi entisiltä omistajilta, on taloon 1945 muuttaneen Sten Von Troilin mielenkiintoisia tarinoita talossa asumisen ajalta. Majailipa hänellä huonekaverina Mustilan Kartanon Axel Tigerstedtkin. Pala historiaa elää tämän talon vanhoissa pystyhirsissä.
-Ote vanhasta Lumotun polun postauksesta –

Joulukoti YouTubessa
Muutama vuosi sitten päädyimme myös YouTubeen kotimme esittelyn merkeissä. Sen voit katsoa täältä:
Itsenäisyyspäivänä otamme esiin joulukuuset, ja koristelemme salin kolmemetrisen kuusen minun kaikkein rakkaimmilla joulukoristeillani. Lasipalloja on kerätty vuosien ajan, ja ne on tarkasti varjeltuina ja pakattuina joulukoristevarastossamme. Kuvia kuusesta saattaapi vilahdella somekanavissani, joten tulehan seuraamaan työprofiiliani instagramiin: Annin Lumous Instagram


KIITOS rakkaat asiakkaani vierailustanne. Ensi vuonna taas uudestaan, eli seurailkaa viestittelyäni Kauneusakatemia Lumouksen asiakkaiden Facebook ryhmässä.
Ihanaa joulunalusaikaa kaikille.
Anni