*Kaupallinen yhteistyö MacraIrina
No arvaatko?
Sählä maailmanmatkaaja taas liikenteessä!
Tästä piti tulla sellainen tyylikäs yhteistyöpostaus MacraIrinan kanssa. Kivoja koruja, makrameejuttuja ja niihin sointuvia meikkisävyjä. Ja otan sitten kivoja kuvia korujen kanssa, yhdistän kivoihin vaatteisiin, jeppistä! Mahtava idea.
Vaan enköhän minä jo heti taas sählännyt jotain, ja postauksen luonne lähti taas laukkaamaan ihan alkuperäisen suunnitelman kannalta vastakkaiseen suuntaan. (yllättyikö joku?) Onnistuin nimittäin tuhoamaan ihanat macrameehöyheneni alta aikayksikön Brasilian matkalla!
Meikki & koru – postauksen mausteena onkin nyt sitten paljon reissukuvia, ja syykin selviää pian.
Siis kaikkihan alkoi siitä, että pääsin neuvomaan meikkaamisen saloja tälle ihanalle kaunottarelle, naiselle MacraIrina tuotemerkin takana, jonka kuvassa näette. Neuvoja ja ohjeita, ja asiakas sitten itse toteuttaa meikin.
Raikas ja luonnollinen meikki ennen ja jälkeen. Mutta mihin kiinnittyykään huomio? Ihaniin tupsukorviksiin, ja vieläpä minun lempivärissä!
Ja kuten arvata saattaa, hyvin pian minunkin korvissani killui turkoosit macramee korvikset! No eikö nyt ookkin ihan mielettömän kivat?
Vaan miten ne tässä seuraavassa kuvassa ei näytä enää ollenkaan niin hienoilta? Apua!
Voin kertoa, jos et ehkä tiennyt, että jos snorklaa macramekorviksissa (Ai miksikö? No siis että olis tosi hienona jos vaikka hai tulee vastaan), niin ne korut ei ehkä kestä. Voi itku!
Koska olin saanut korut ennen lähtöä, pakkasin ne tottahan toki mukaan matkalaukkuun Brasiliaan lähtiessäni. Kun meidät sitten yhtenä päivänä Ilha Granden paratiisisaarella vietiin veneretkelle, sonnustauduin uimapukuun, Brasiliassa lahjaksi saamaani huiviin ja siihen täydellisesti sopiviin uusiin korvakoruihini.
Kun matkamme vei Siniselle laguunille, uskomattoman kirkkaaseen, turkoosina hohtavaan ja värikkäitä kaloja kuhisevaan snorklauspaikkaan, en enää laisinkaan muistanut korvissani roikkuvia, ihanan kevyitä macrameekorujani. Ja kyllä, langastahan ne korut on tehty… Eli tämä ei pääty kovin hyvin.
Minä olen aina pelännyt sukeltamista. Pään laittaminen veden alle on yksinkertaisesti ahdistavaa, enkä osaa antaa siihen mitään tarkemmin analysoitavaa selitystä. En tykkää edes suihkussa siitä, että pää menee veden alle.
Järvessä sukeltaminen on ihan ehdoton ei, ja vesiliukumäestäkin tulen alas niin, että pääni jää pinnalle. Laitan muun perheen ensin testaamaan liukumäet, jotta näen pääseekö sieltä kuivin päin pois, ja vasta sitten suostun mukaan.
Joukossa tyhmyys tiivistyy, se taitaa pitää paikkansa, sillä löysin itseni ihan into pinkeenä snorklaamasta. Ensimmäiset hetket, kun hengittämistä piti kokeilla niin, että suu ja nenä meni vähän veden pinnan alapuolelle, oli jännittävät. Siitä se sitten lähti!
Parhaat asiat tapahtuvat
mukavuusvyöhykkeen
ulkopuolella.
Onneksi uskalsin!
Rehellisyyden nimissä pysyttelin kuitenkin niin, että päälaki pysyi pinnalla (päänahka paloi) rohkeimpien sukellellessa ihan pohjaan asti tutkimaan korallien väleissä piileskeleviä kaloja. Yhdessä vaiheessa allamme näkyi kolme laitesukeltajaa, joiden jälkeen jääneet ilmakuplat tekivät meille muille hetkellisesti meriveteen porealtaan.
Minulle riitti hyvin kalojen väriloisto vähän lähempänä pintaa, korallien ja kivien välissä uiskentelu matalassa vedessä, sekä lötköpötköllä lilluminen laguunin jaden väreissä hohtavassa merivedessä..
Näin aivan mielettömän hienon meritähden, joka oli niin suuri, että se hädin tuskin olisi mahtunut syliin. Uintinopeuteni jäi liian hitaaksi, että olisin nähnyt kilpikonnan, sillä se ehti uida pakoon, mikä tietysti vähän harmitti. Simo kuitenkin sai nähdä sen ja uida polskutti kilpparin perässä. Voitte varmaan arvata, että tarina on jo muutamissa päivissä kehittynyt. Se, mikä vielä viime viikolla oli kilpikonnan koko (joku 50cm), on tämän viikon tarinoissa kilpikonnan silmien väli. Miehet!
Niin kivaa kuin se snorklaaminen olikin, se ei välttämättä ollut parasta, mitä uuden karheat macramee korvikseni kaipasivat. Jossain vaiheessa tajusin vedessä puljatessa, että kasvojeni kahta puolta lilluu turkoosit tupsut. Ja vedestä noustuani korvistani roikkui lähinnä surulliset, langasta tehdyt nyytit. Epätoivoisesti niitä muotoilin takaisin vanhaan kuosiinsa, ja onneksi niistä vielä jonkunlaiset korvakorut tuli. Hieman vaan meriveden runtelemat.
Jos nyt poiketaan kuitenkin siihen alkuperäiseen asiaan, eli itse koruihin:
Kun sain itselleni kahdet MacraIrinan korvakorut, niin mitäpä muutakaan innostuin tekemään, kuin sommittelemaan koruihin sopivia meikki-ideoita. Minusta meikki on aina parhaimmillaan silloin, kun jokin siinä oleva väri yhdistyy vaikkapa rannekorun sävyyn tai paidasta löytyvään väriin.
Helpoin tapa yhdistää meikki vaatteisiin on juurikin korut. Huulipuna samaa sävyä kuin korvikset, tai luomivärissä sama sävy kuin kaulakorussa saa tyylin näyttämään mietityltä. Lempi koruissaan tai vaateväreissään kannattaa tulla meikkineuvontaankin, sillä silloin löytyy varmasti täydellisiä yhdistelmiä.
Punaiset korvikset pääsivät kanssamme katsomaan auringonlaskua Rio de Janeirossa. ”Caipirinha Caipiii….” -huudot kuuluvat vieläkin korvissani, kun mietin tuota maagista hetkeä.
Sadat auringonlaskun katsojat istuutuivat meren ääreen, ja juomien sekä jäätelön myyjät kiipeilivät kallioilla limeviipaleet ja jääpalat muovipusseissa heiluen, huudellen ilmoille myyntiartikkeleitaan. Seurueet juhlistivat auringonlaskua kippistämällä kuohuvaa, ja rakastavaiset uppoutuivat suudelmiin. Maagista!
Sillä hetkellä, kun aurinko painui mereen, alkoivat vislaukset ja sadat ihmiset osoittivat aplodein kunnioituksensa tuolle valtavalle elämän voimalle, joka aurinko meille on.
Iloa jonkin niin tavallisena ja arkipäiväisenä pitämämme asian, kuin auringon mailleen painumisen, kunniaksi. Se on sitä todellista hetkessä elämistä, jälleen yhden päivän läpi selviytymisen aitoa iloa, jonka me länsimaalaiset, kiireen keskellä elävät ylisuorittajat niin helposti unohdamme. Se mikä on tärkeintä, on tässä ja nyt. Meillä kaikilla on sama aurinko. Hetki oli taianomainen.
Suosittelen kaikille Rioon matkustaville tätä kokemusta Arpoador Rockilla, Copacabanan ja Ipaneman rantojen väliin jäävällä kalliolla. Tämä oli yksi unohtumattomimmista ja ihmeellisimmistä hetkistä Brasilian matkalla. Tai niin luulin, emmehän olleet vielä tässä vaiheessa käyneet Ilha Granden paratiisisaarella…
”Tajuutsä,
että me katsotaan
auringonlaskua Riossa”,
kuiskasin huokaisten.
Vesi meinasi kiusata punaisiakin korvakoruja, sillä viimeisenä iltana paratiisisaarelle iski ukonilma. Koska koko valtava Ilha Granden saari on ”Car free zone” eli autotonta aluetta, saimme jokainen sadeviitat suojaksemme kävelymatkalle Farewell Dinnerille.
Nyt tiedän mitä on sade sademetsässä!
Mutta piut paut yhdestä sateesta, kun toiset korvakorut sentään selvisivät siitä ehjinä.
Se, mikä kertoo paljon matkaseuramme asenteesta, on suhtautuminen viimeisen illan sateeseen ja ukkoseen. Koko porukka oli iloisella tuulella, yhtään kelistä mököttävä ilmettä ei näkynyt, vaan jokainen oli innoissaan jälleen yhdestä, ikimuistoisesta kokemuksesta. Minulla oli jalassa valkoiset housut, jotka eivät hiekkapoluilla kävelemisen jälkeen ole enää laisinkaan valkoiset. Mutta sekin lähinnä nauratti. Ympäröin itseni mielelläni tällaisilla ihmisillä, joille pienet hankaluudet ovat pääasiassa hauskoja kokemuksia.
Onneksi ehdin nauttia turkooseista korviksistani jo monena päivänä ennen kuin lähes tuhosin ne merivedessä. Turkoosi on siitä ihana väri, että se sopii niin moniin vaatesävyihin ja vaikkapa kirkkaan punaiseen huulipunaan. Korvakorut saivat todella nähdä maailmaa, seikkailla Rio de Janeiron nähtävyyksillä ja tulla ikuistetuksi maailmankuuluissa paikoissa. Niiden lyhyt elämänkaari oli sitäkin antoisampi.
Taidan tarvita parit uudet korvakorut, ja koska olin Brasiliassa juuri samaan aikaan kun MacraIrinalla olisi ollut kurssi macramee korviksien valmistuksesta, tilaan ne valmiina tekijältä itseltään. Hän itseasiassa valmistaa tällä hetkellä meille kotiin kaunista seinävaatetta, laitan sitten myöhemmin kuvia siitä ihanuudesta, kunhan se valmistuu.
Löydät koruja nettikaupasta: https://www.macrairina.com/verkkokauppa/
Instagramista: https://www.instagram.com/macrairina/
Facebookista: https://www.facebook.com/macrairina/
Ja jos et itse satu hoksaamaan, niin älä mene uimaan korvakoruissa. Paljon ne kestää, mutta uittaminen supersuolaisessa merivedessä ei varsinaisesti paranna korujesi ulkonäköä. Jälki voi olla dramaattista.
Kiitos ja anteeksi MacraIrina yhteistyöstä, heh. Sehän meni melkein nappiin…
Anni